En ole taaskaan kovin ahkerasti kirjoitellut tänne blogiin, mutta nyt voisin tulla vähän infoamaan kuulumisiamme. Ringo tosin liikkuu tällä hetkellä vain yhden kengän kanssa kun hukkasi toisen etukenkänsä johonkin ja takakenkiä ei olla tarvittu vieläkään. Kuitenkin nyt täytyy olla vähän varovaisempi ettei olla kyljellään. Poni ei kuitenkaan ole vielä käsittänyt ettei sen pikku töppöset pidä niin hyvin enää vaan yrittää viilettää tuhatta ja sataa. Lauantaina ratsastin ihan vain kevyesti ja aika lyhyesti. Työstin lähinnä ravia ja otin myös muutaman laukannoston kuitenkin vähän peläten koska ponin jalat luiskahtaa alta. Rinkula ei kuitenkaan vielä ole käsittänyt että voi laukata myös hitaasti. Tehtiin käynnissä myös muutamat väistöt ja ne alkoivat sujumaan jo hiukan paremmin, poni jopa hetkittäin kuunteli hyvin ulkopohjetta ;)
Sunnuntaina päätettiin lähteä vanhalle kentälle pienen matkan päähän. Ringo oli ihan intoa täynnä ja teki mitä ihmeellisempiä hyppyjä ja pomppuja. Aluksi kuitenkaan meno ei ollut vielä niin hirvittää kun meillä oli kaveri siellä. Kuitenkin kun jäätiin yksin niin poni sekosi täysin. Koitettiin käynnissä treenata väistöjä, mutta ponilla oli vähän erilainen käsitys asiasta. Välillä sinkoilteen sinne tänne ja välillä pompittiin tasajalkaa. Muutaman ihan jees väistön jälkeen päätin ottaa ravia ihan uralla että saataisiin vähän intoa pois. Kuinkas kävikään ja poni oli jo laukkaamassa kauheaa kyytiä. Sain todella välillä pelätä että koska ollaan maassa, mutta kuitenkin poni alkoi pian ymmärtämään sitä rautaa siellä suussa. Pian kun saatiin taas kavereita kentälle niin poni alkoikin menemään ihan kivasti. Ringo tuntui tosi kivalta ja rennolta loppua kohden. Käytiin vielä kuitenkin kotikentällä vähän ravailemassa ja poni oli todella hyvän tuntuinen ja rento!
Kaksi tosi loistolaatusta kuvaa. Toivotaan taas pian parempia !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti