Ohhoh joulusta ollaan selvitty. Vietin mukavan joulun perheen ja sukulaisen kanssa kotona, sain paljon kivoja lahjoja ja söin itseni ähkyyn. Joulupäivänä kerkesin jo menemään tallille ja ajattelin mennä ilman satulaa. Ringo on niin leveä että sillä oli helppo mennä ilman satulaakin. Aluksi vähän kuitenkin epäilin että tuleeko siitä mitään, mutta ponihan käyttäytyi ja toimi todella hyvin. Tehtiin paljon taivuttelua volteilla joka askellajissa ja käynnissä koitettiin vähän myös väistöjä. Ringo osittain västi ihan kivasti, mutta treenattavaa on paljon! Tämään jälkeen lähdettiin vielä Venlan ja Kingin kanssa laukkailemaan vähän matkan päähän pellolle, kuitenkin otettiin satula matkaan iha varmuuden vuoksi ;) Ringo olisin todella innoissaan pelolla ja paineli kauheaa vauhtia! Tekee varmaan ihan hyvää sillekkin vähän päästä päästelemään ja tarpomaan lumessa.
Perjantaina sain tallille kaverini Ginan, joka on tullut Lapista tänne lomailemaan. Hän halusi tulla katsomaan myös Ringoa. Verkkasin kentällä kevyessä ravissa ja tein voltteja ja lisäyksiä molempiin suuntiin. Ringo oli melko energinen ja lisäsikin ihan hyvin. Laukassa tein ympyröitä. Aluksi oli taas vähän erimielisyyksiä vauhdista kun Rinkula haluaisi vain painella tuhatta ja sataa. Ginakin ihmetteli että onpas se reipas vaikka voisi uskoa mahan ja kaiken muun perusteella sen olevan laiska, no ulkomuoto voi pettää ;) ! Pienten välikäyntien jälkeen aloin menemaan vähän aluksi puomia ravissa ilman jalustimia. Otin kuitenkin pian jalkkarit takaisin ja menin muutaman kerran puomin myös laukassa. Tämän jälkeen rakensin pienen esteen jota tultiin muutamia kertoa välillä estettä nostaen. Vaikka aluksi vähän epätoivoiselta vaikutti niin Ringo hyppäsi kuitenkin 85cm ja onhan se melko hyvin sellaiselta ponilta! No ei ihme jääty ainakaan mahasta kiinni. Hieno oli poni kuitenkin!
Gina sai kivoja kuvia, tosin mun ilmeet eivät olekkaan ihan niin kivoja...
Ringo ei oikein innostunut näistä kaverikuvista Kingin kanssa
Toinen töppönen vähän jäljessä
Huiiiiiii !
Palataan ensi vuonna, hyvää uutta vuotta kaikille!
Sain itseni jotenkin terveeksi ja lähdimme sitten perjantaina Veeran kanssa tallille. Ringo sai joululahjaksi vähän uusia tavaroita. Jes, poni oli varmaan tosi iloinen tai siltä ainakin näytti kun kokeilimme uusia varusteita. Ringo sai kivat ruskeat meksikolaiset ja samaan sarjaan kuuluvan rintaremmimartingaalin, joka tosin oli vähän liian pieni tälle muskelimiehelle... Täytyi vaihtaa pidemmät osat siihen ettei pikku poni olisi kuristunut. Rinkula sai myös uuden huovan, nyt kyllä sitten kelpaa treenailla ;)
Mentiin kentällä ihan perusjuttuja. Aika paljon voltteja ja ympyröitä sekä taivuttelua. Sekä tehtiin melko paljon ravityöskentelyä. Poni oli ihan jees ja toimi mukavasti. Se oli myös pohkeelle melko herkkä. Hyppäsin myös muutaman kerran ihan pikkuisen ristikon. Tosin Ringon mielestä se ei ollut vielä mitään eikä oikeastaan edes jaksanut hypätä kunnolla. Veera otti kuitenkin alkupuolelta kuvia ja loppupuolelta kun Veera pääsi koittamaan Pavea niin Jonna kuvasi sitten! Lopussa vielä melko mielenkiintoinen pieni kooste. Ekassa laukkapätkässä Ringo yrittää pukittaa :D ja noi oli noita ihania ensimmäisiä nostoja jotka meni vähän perselleen :d !
Jihaa ! Laukataan
Olen iloinen
kiva kevennys
Rinkulan jälkeen mentiin Veeran kanssa vielä Aatulla ja Kingillä ilmansatulaa hetki. Aatu on laiskista laiskoin mustavalkoinen shettisruuna, joka osaa kusettaa ihan kympillä. Kumpikaan meistä Veeran kanssa ei taideta olla ihan pikkuponien mitoissa pituuden puolesta, mutta ei se poni kuitenkaan kuollut ja omistajan pyynnöstä sillä mentiin. Kingi on pikku lämppäriruuna ja oikein mukava tapaus. Joskis tosin hieman laiska, mutta perjantaina siinä riitti hyvin virtaa.
Kipeänä kotona ollessani aloin selailemaan vanhoja hevoskuvia ja päätin julkaista muutaman täällä blogissa. Minulta on kuitenkin kadonnut johonkin kesältä 2011 olevia kansioita, harmittaa vähän kun siellä olisi ollut kivoja kuvia. Ja jos huomenna olen jo terve niin lähden sitten ratsastelemaan Ringolla, Veerakin lupasi tulla kuvaamaan ja katsomaan ponia niin voidaan saada uutta kuvamatskua ;)
tammikuu 2012 ja pikkuponin selässä :D
talvi 2012, papparainen ♥
Nää pikkuponit on niin ihania ♥ Paavo otti ja lähti taas vaihteeks
Kesällä 2011 kisoissa Muumilla
Kesä 2011
2011 joulujuhlan estenäytös. Minä vasemmalla Nupella
Kesä 2010 kisat Aksulla
Toinen sija! Wohooo!
Syksy 2011 kisat Lavialla entisen kisaponin kanssa, noista kisoista paljon muostoja :D Oli melkoiset kisat.
Kevät 2011 minä ja entinen hoitoheppa estetunnilla