
Kentällä ratsastin melko pitkän alkuverkan ja taivuttelin ponia molempiin suuntiin. Ringo oli vähän laiska eikä sitä ollenkaan kiinnostanut työnteko. Puomit se kuitenkin meni hyvin. Mutta sain tapella melko paljon toisen lyhyen sivun kanssa, sillä Ringo olisi miellellään oikonut siellä. Poni ei meinannut millään kuunnellä sisäpohjetta ja kulkikin tuon ongelmallisen sivun osittain lapa edellä. Kuitenkin pian se alkoi sujumaan jo paremmin käynnissä ja ravissa, mutta laukka oli vielä todella haastellista. Vasen kierros on Rinkulalle selvästi helpompi suunta laukassa, mutta oikeassa laukka oli vaikea pitää yllä ja poni kulki paljon lapa edellä. Kuitenkin loppua kohden läskipallo (anteeksi!) alkoi jo väsymään niin paljon ettei viitsinyt tehdä enää mitään, joten päätin antaa hikisen eläimen kävellä jonkin aikaa.
Tein pienen ristikon ja aloin tulemaan sitä laukassa. Aluksi Ringo ei oikein viitsinyt hypätä kunnolla, mutta kun vähän muistutti raipalla niin pikkuristikko sujui ihan hyvin molemmista suunnista, tietysti vasen kierros oli parempi. Pian este nostettiin pystyksi ja ensimmäisellä kerralla Rinkula unohti, että sillä on kaksi takajalkaa mutta loput kerrat se hyppäsi hyvin, kyllä siitä vielä esteponi tulee ;) !
Ulkoasukin sai vähän uutta ilmettä. Tarkoituksena olisi ollut tehdä joku talvinen ulkka, mutta tuo ei kyllä kovinkaan talvinen ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti