30.12.2012

ilman satulaa, hankilaukkailua ja hyppyjä

Ohhoh joulusta ollaan selvitty. Vietin mukavan joulun perheen ja sukulaisen kanssa kotona, sain paljon kivoja lahjoja ja söin itseni ähkyyn. Joulupäivänä kerkesin jo menemään tallille ja ajattelin mennä ilman satulaa. Ringo on niin leveä että sillä oli helppo mennä ilman satulaakin. Aluksi vähän kuitenkin epäilin että tuleeko siitä mitään, mutta ponihan käyttäytyi ja toimi todella hyvin. Tehtiin paljon taivuttelua volteilla joka askellajissa ja käynnissä koitettiin vähän myös väistöjä. Ringo osittain västi ihan kivasti, mutta treenattavaa on paljon! Tämään jälkeen lähdettiin vielä Venlan ja Kingin kanssa laukkailemaan vähän matkan päähän pellolle, kuitenkin otettiin satula matkaan iha varmuuden vuoksi ;) Ringo olisin todella innoissaan pelolla ja paineli kauheaa vauhtia! Tekee varmaan ihan hyvää sillekkin vähän päästä päästelemään ja tarpomaan lumessa.

Perjantaina sain tallille kaverini Ginan, joka on tullut Lapista tänne lomailemaan. Hän halusi tulla katsomaan myös Ringoa. Verkkasin kentällä kevyessä ravissa ja tein voltteja ja lisäyksiä molempiin suuntiin. Ringo oli melko energinen ja lisäsikin ihan hyvin. Laukassa tein ympyröitä. Aluksi oli taas vähän erimielisyyksiä vauhdista kun Rinkula haluaisi vain painella tuhatta ja sataa. Ginakin ihmetteli että onpas se reipas vaikka voisi uskoa mahan ja kaiken muun perusteella sen olevan laiska, no ulkomuoto voi pettää ;) ! Pienten välikäyntien jälkeen aloin menemaan vähän aluksi puomia ravissa ilman jalustimia. Otin kuitenkin pian jalkkarit takaisin ja menin muutaman kerran puomin myös laukassa. Tämän jälkeen rakensin pienen esteen jota tultiin muutamia kertoa välillä estettä nostaen. Vaikka aluksi vähän epätoivoiselta vaikutti niin Ringo hyppäsi kuitenkin 85cm ja onhan se melko hyvin sellaiselta ponilta! No ei ihme jääty ainakaan mahasta kiinni. Hieno oli poni kuitenkin!

Gina sai kivoja kuvia, tosin mun ilmeet eivät olekkaan ihan niin kivoja...














Ringo ei oikein innostunut näistä kaverikuvista Kingin kanssa



Toinen töppönen vähän jäljessä

Huiiiiiii !




 Palataan ensi vuonna, hyvää uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi!!:) Jään kyllä lukemaan=]

    Jos kinostaa http://teamjamess.blogspot.fi/ niin tää on mun:)

    VastaaPoista